FREUD MARX ENGELS & JUNG REVISITED

  MIEHET ON IHANII!!!

Freud Marx Engels & Jung Revisitedin ensialbumi ”Miehet on ihanii” ilmestyy 25.4.2025.

Liput myynnissä: 28.04.2025, klo 10:00.

Julkaisun myötä etenee itsenäinen jatko-osa pitkälle tarinalle.

Freud Marx Engels & Jungin keulakuva Pekka Myllykoski kuoli keväällä 2017.

”Freud Marx Engels & Jungia ei enää ole eikä tule”, totesi Arto Pajukallio, toinen bändin perustajajäsenistä. ”Mutta tietenkin bändin musiikkia saavat esittää kaikki jotka haluavat!”

Ja moni on halunnut.

”En osannut aavistaa, että itseänikin pyydettäisiin niin moniin erilaisiin Freukkari-musisointeihin”, Pajukallio toteaa.

Freud Marx Engels & Jung eli Freukkarit perustettiin 1984 alun perin esittämään suomenkielisiä versioita outlaw countryn biisinikkareilta. Vaikka mission suuntaviivoista pidettiinkin kiinni, rikottiin tyylien ja aihepiirien rajoitteet oitis. Yhtye teki toistakymmentä albumia ja aikojen saatossa siihen kuului kolmattakymmentä vakituista jäsentä.

”Olisi kiva joskus taas soittaa vanhoja Freukkari-biisejä, loihe bändissä yli vuosikymmenen verran soittanut Jussi Kinnunen lausuman jonkunkin kerran.

Hiljalleen hän kasasi ryhmän FREUD MARX ENGELS & JUNG REVISITED,

tuttavallisesti vain Revarit. Lopulta kokoonpanoon päätyi myös henkilöitä, jotka olivat vaikuttaneet Freukkareissa pitkäänkin, mutta eivät koskaan yhtä aikaa.

Revareiden keulille halutaan myös solistivieraita. Heistä vaikinaiseksi guest stariksi nousi jo Maria Hänninen, Freukkarien taustalaulaja ja mukanasoittaja jo kasarilta.

”Miehet on ihanii”, hän myös laulaa kappaleellaan, jonka mukaan koko Revareitten ensialbumi nimettiin.

Sillä vaikka Revarit soitti alkuun vain Freukkari-matskua, jota yleisö on myös tykännyt kuulla, levytti Revarit ensi albumilleen vain omia uusia biisejään. Osan niistä laulavat kappaleiden tekijät itse, muut solisti Juuso Rautava.

Ensisingle ja albumin avauskappale ”Lintumies” ja ”Alhambra” kunnioittaa Pekka Myllykosken muistoa.

Tyylillisesti Revari-biisit karkaavat hykerryttävän kauas perinteisestä Freukkari-maailmasta, mutta mahtuvat kylläkin bändin vanhan kattoajatuksen alle: voidaan tehdä mitä tahansa, mikä tuntuu kivalta, ja mieluusti sitä, mitä ei ehkä odotettaisi, ja joitakuita jopa vallan hämmentäisi.

Freud Marx Engels & Jung Revisited:

Juuso Rautava – laulu, akustinen kitara

Pekka ”Devil” Virtanen – kitara, laulu

Arto Pajukallio – kitara, laulu

Jussi Kinnunen – basso, laulu

Tero Pulkkinen – koskettimet, haitari, kitara, bajo sexto, mandoliini, laulu

Samuli Halonen – rummut

Albumilla ja keikoilla erikoisvieraana mukana: Maria Hänninen – viulu, laulu

Albumin äänitys ja miksaus: Kuja Salmi/Kujalandia-studioilla

Kuvat ja kannet taiteili: Pasi Rytkönen

Share link:


Contact

Agent

 Tiina Vuorinen
 
 +358 (0) 400 460472
 Request a quote 

Upcoming artist events

14/06/2025
Tampere, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Sorila Fest
05/07/2025
Kaustinen, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Ravintola Pelimanni
18/07/2025
Järvenpää, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Eikan Pub
25/07/2025
Ypäjä, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Murskan Paratiisi
26/07/2025
Orivesi, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Tammisen Temmellys
02/08/2025
Someenjärvi, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Varkaantaipaleen Kanava
08/08/2025
Raikku, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Raikku Rokkaa ja Rakastaa
16/08/2025
Saarijärvi, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Rock Machine
26/09/2025
Kouvola, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
House of Rock
27/09/2025
Joensuu, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Ravintola Kerubi
03/10/2025
Tuusula, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Krapin Paja
04/10/2025
Alavus, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Hotelli Alavus
10/10/2025
Helsinki, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
G Livelab
17/10/2025
Lahti, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Finlandia-klubi /Sibeliustalo
18/10/2025
Tampere, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
G Livelab Tre
22/11/2025
Lappeenranta, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Kulttuuritila Nuijamies
29/11/2025
Pori, Finland
Freud Marx Engels & Jung Revisited
Monttu New Level