STENFORS

  • HANOI ROCKS -LEGENDAN VAIKUTTAVA PALUU

Jan Stenfors, eli Hanoi Rocksista, Cheap and Nastystä ja The Cherry Bombz -yhtyeestä tuttu Nasty Suicide, julkaisee uutta musiikkia yli 25 vuoden tauon jälkeen! Stenfors on kaikessa hiljaisuudessa koonnut lahjakkaasta perhepiiristään tuekseen aivan uuden bändin.

Ensimmäisenä singlelohkaisuna Stenforsin alkukesästä ilmestyvältä Family Album -pitkäsoitolta kuullaan yhtä aikaa herkkä ja massiivinen Then it’s Gone. Kappale on vavahduttava oodi Suomen yöttömälle yölle, sen lyhyelle mutta intensiiviselle valolle sekä rakkaudelle, joka kestää aina Pohjolan valottoman talven yli uuteen auringonnousuun.

Then it’s Gone lähtee liikkeelle lähes balladinomaisesti, akustisella soundilla, kehittyen jälkipuolella kohti sähköisempää ilmaisua. Kappale on klassista rockia parhaimmillaan, ja kertosäe tarttuu mieleen välittömästi:

“Shine on, the midnight sun / let it all shine on / Ride on, let your demons run / through the midnight sun / and then it’s gone”

Kappaleessa kuuluva lämmin kiintymys elämän ja vuodenaikojen sykleihin saa vielä syvemmän merkityksen, kun sitä peilaa Jan Stenforsin viimeaikaiseen taisteluun syöpää vastaan. Kuuntelija ei muuta voi kuin ottaa hatun päästä, kun todistaa rock-legendan ehtymätöntä luomisvoimaa vaikean sairauden varjossa. 

Family Album julkaistaan alkukesästä sekä diginä, vinyylinä, että CD-levynä helsinkiläisen Rolling Recordsin toimesta.

"Then It's Gone" -single.

Written by Jan Stenfors

Kokoonpanossa soittaa:

  • Jan Stenfors - laulu, kitara
  • Jonatan Stenfors - rytmikitara
  • Nisse Stenfors - basso, laulu
  • Minna Kairisalo - Stenfors - koskettimet, taustalaulu
  • Frej Stenfors - rummut, laulu
  • Carla Stenfors - taustalaulu
  • Jasmin Stenfors - taustalaulu

Jaa linkki:


Artistilinkit

www.svartrecords.com 


Agentin yhteystiedot

 Tiina Vuorinen
 
 +358 (0) 400 460472
 Lähetä tarjouspyyntö 


Tulevat artistin tapahtumat

Ei tapahtumia toistaiseksi.