LILJAN LOISTO - Vapauden hurma!
Edellisellä levyllään Liljan Loisto tulkitsi evakkojen lauluja jamaikalaisittain ja sai aikaan pienoista reggaebuumia kotiseutunsa muistoa lämmöllä vaalivien nuorten ja vanhempien karjalaisten parissa.
Myös media kiinnostui Puppa J:n ja Yonan erikoisesta projektista: " Miksi Karjala?" kyseltiin. Yhtyeen toimintaa seuranneet ovat kuitenkin epäilemättä pannet merkille toisen, ehkä vielä merkittävämmän juonteen bändin repertuaarissa. Mustalaismusiikin ja balkanrytmien roihu on polttanut syvän uurteen suomalaisen suomirokin ja hiphopin kenttään, eikä ole totisesti jättänyt Liljan Loistoakaan kylmäksi!
Touokuussa 2012 yhtye julkaisee uuden levyn jolla kuullaan entistä värikkäämpiä tulkintoja suomalaisille jo tutuksi tulleista iskelmistä, mustalaislauluista ja balkanilaisen kansamusiikin helmistä. Uudistuneen kokoonpanon yhdistelmä kansanmusiikkia, reggaeta ja balkansaundia hullaannuttaa!
- Yona - laulu
- Puppa J - laulu & kitara
- Matti Pitkänen - viulu & mandoliini
- Kim"Kasio" Rantala - urku & haitari
- Tatu Rönkkö - lyömäsoittimet
- Antti Kivimäki - kontrabasso